Punkatili

Ajankohtaista

26.11.2018

Tuoreita KLT-asiantuntijoita palveluksessasi!
Tili-instituuttisäätiö järjestää vuosittain kirjanpidon ja laskentatoimen tutkinnon ja siihen kuuluvan tentin. KLT-tutkinnon läpäiseminen on osoitus vankasta ammatillisesta osaamisesta, mutta tarkoittaa jatkossa myös ammatillisen osaamisen jatkuvaa ylläpitoa työskentelemällä riittävän monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä sekä kouluttautumalla ja raportoimalla osaamistaan Tili-instituuttisäätiölle. Ylläpitokoulutukseen tulee sisältyä riittävästi liikekirjanpitoon ja johdon laskentatoimeen sekä verotukseen ja muuhun yritysjuridiikkaan liittyviä osa-alueita.
Toimistostamme tämän vuoden tenttiin osallistuivat Birgitta Anttonen ja Maria Puurula-Karjalainen. Molemmat suorittivat tutkinnon hyväksytysti ja ovat tästä eteenpäin oikeutettuja käyttämään kirjainlyhennettä KLT nimensä yhteydessä.

1.11.2017

Palvelupäällikkö Maria Puurula-Karjalainen on nimitetty Punkatilin uudeksi toimitusjohtajaksi Teuvo Kärkkäisen jäätyä eläkkeelle. Teuvo jatkaa Punkatilin hallituksen puheenjohtajana.

Maestro News 3/2016

Yrityksen myynti tai sukupolvenvaihdos edessä – mistä jatkaja elämäntyölle?
Lue koko juttu, mukana myös Punkatili – klikkaa TÄSTÄ